Ajankohtaista

Kelluva kulttuuriperintö -kirjaa vielä saatavana

Viime vuonna julkaistua teosta voi tilata yhdistykseltä tai käydä ostamassa toimipisteestämme Helsingistä (Vellamonkatu 17, sovi aika ennen käyntiä). Hinta on 30 euroa, SLHY:n jäsenille 25 euroa (+ postituskulut 9 euroa). Lisätiedot:

Ei jäsentapaamista 3.10.

Lauantaina 3.10.2020 ei ole jäsentapaamista. Myös marraskuun messilauantai on peruttu. Pahoittelemme tilannetta. 5.12. pidetään yhdistyksen syyskokous, mikäli koronatilanne sen sallii. Pyrimme jatkamaan jäsentapaamisia keväällä joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina heti, kun se nähdään turvalliseksi. Kirjastossa ja arkistossa voi asioida sopimuksen mukaan, ja myös kirjoja pääsee ostamaan kunhan sopii käynnistä etukäteen. Hyvää syksyn jatkoa!

Joko olet maksanut jäsenmaksusi?

Olemme tänä vuonna tarjonneet mahdollisuutta maksaa jäsenmaksu ilman erillistä postitse lähetettävää laskua. Se tapahtuu esim. menemällä verkkopankkiin, ja suorittamalla 38 euron suuruinen jäsenmaksu tilillemme. Maksun yhteydessä toivomme käytettävän viitenumeroa, joka löytyy lehden takakannesta oman nimen päältä. Noin puolet jäsenistä onkin käyttänyt tätä mahdollisuutta, minkä avulla säästämme niin postituskuluissa kuin työtunneissa. Yli 60 jäsentä on myös […]

Kevätkokous siirretään

Yhdistyksen kevätkokous oli kutsuttu koolle 2.5., mutta koronavirustilanteesta johtuen joudumme siirtämään kokouksen myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan elo-syyskuussa. 2.5. ei samasta syystä voida myöskään pitää ovia avoinna jäsentapaamisen merkeissä. Ilmoitamme kotisivulla ja Laiva-lehdessä milloin voimme jälleen aloittaa tapaamiset.

Uusi hallitus valittu

Yhdistyksen syyskokous pidettiin 7.12., ja siinä valittiin uusi hallitus. Puheenjohtajaksi uudelle kaksivuotiskaudelle valittiin Petri Sipilä. Jatkokauden saivat myös jäsenet Mika Muhli ja Pekka Karppanen. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Mazax Majava ja Sami Takala, jotka molemmat ovat jo toimineet aktiivisesti yhdistyksessä. Lisäksi hallituksessa jatkavat Juha Joutsi ja Rami Wirrankoski. Toiminnantarkastajaksi valittiin Olli-Pekka Haukiala ja varatoiminnantarkastajaksi Yrjö […]

Kelluva kulttuuriperintö -kirjan myyntipaikat

Kelluva kulttuuriperintö -kirjaa on myynnissä seuraavissa museokaupoissa. Helsinki: Suomen kansallismuseo Kotka: Merikeskus Vellamo Lappeenranta: Lappeenrannan museo (Linnoitus) Savonlinna: Savonlinnan maakuntamuseo Kokkola: K. H. Renlundin museo Oulu: Oulun maakuntamuseo Varkaus: Varkauden museo Kirjaa voi myös tilata suoraan yhdistykseltä, posti@slhy-laiva.fi tai lomakkeella. Hinta 30 euroa + postituskulut (jäsenille 25 e + pk). Sovittaessa kirjan voi käydä ostamassa […]

Kelluva kulttuuriperintö -kirjaa Turun kirjamessuilla

Kelluva kulttuuriperintö -kirjaa on tänä viikonloppuna myynnissä Turun kirjamessuilla, Forum Marinumin myyntipisteessä. Kirjaa on myynnissä myös Forum Marinumin myymälässä museon yhteydessä sekä museokaupoissa Rauman merimuseossa, Merikeskus Vellamossa (Kotka), Savonlinnan maakuntamuseossa, Oulun maakuntamuseossa, Varkauden museossa ja K. H. Renlundin museossa Kokkolassa. Kirjaa voi tilata myös suoraan yhdistykseltä. Nouto onnistuu 5.10. klo 15-17.  

Perinnelaivojen restaurointiavustukset haettavissa

Museoviraston avustukset laivojen, veneiden ja muiden kulkuvälineiden restaurointiin vuodelle 2020 ovat haettavissa 1.10.–5.11.2019. Avustusten tavoitteena on varmistaa, että Suomessa säilyy edustava otos maa-, ilma- ja vesiliikenteen kansallisesti arvokkaiksi luokiteltuja kulkuvälineitä käyttökuntoisena. Poikkeustapauksissa avustusta voidaan myöntää myös arvokkaiksi luokiteltujen kulkuvälineiden käytön vaatiman liikenneverkon kunnostukseen ja hoitoon, sekä perinteisen telakan tai veistämön toiminnan kannalta merkittäviksi arvioitujen vanhojen […]

Kelluva kulttuuriperintö -kirja kiertueella

Kirjaa on elokuussa saatavana eri paikkakunnilla, kun kierrämme sitä esittelemässä. Viikolla 34 vuorossa olemme Mikkelissä 20.8. klo 16 jälkeen, Savonlinnassa 21.8. aamupäivästä alkaen ja Lappeenrannassa iltapäivällä 22.8. Jos olet kiinnostunut hankkimaan kirjan kyseisillä paikkakunnilla, ota yhteyttä tai seuraa kotisivujemme ja aiheeseen liittyvien Facebook-ryhmien uutisia.

Kirjojen myyntipäivä 3.8.2019 (Messilauantai)

Uutta Kelluva kulttuuriperintö -kirjaa sekä kirjastomme poistokirjoja ja tuplakappaleita myydään lauantaina 3.8.2019 klo 15-17 toimitilassamme Wellamossa (Vellamonkatu 17, Helsinki). Huom. vain käteismaksu. Paikalla on mahdollisuus nauttia kahvit, joskin pöytätilaa on kirjamyynnin vuoksi rajallisemmin. Normaalit jäsentapaamiset jatkuvat taas syyskuussa, ja pääsääntöisesti joka kuun ensimmäisenä lauantaina. Kirjoja voi käydä ostamassa ja/tai noutamassa sekä kirjastossa ja arkistossa asioimassa […]